Select language

perjantai 20. marraskuuta 2015

Kukkuu

Hei jälleen!

Tää viikko on tuntunut todella pitkältä.
Koulussa on ollu vähä kaiken laista niin ihania hetkiä kuin sitten taas ei niin ihania.
Ruokaa ollaan nyt tehty ravintolassa ja eilen mä tossa sitten vähän sipulia pilkoessani niin leikkasin sormen päädystä sitten ihan mukavan kappalan irti.
Terkkari sitten liimasi sen haavan kiinni.
Mutta lääkäriin tänään senkanssa jouduttiin menemään, sillä se särki koko viime yön.

Mutta joo ahkeruus palkitaan.
Saatiin villenkanssa Hjalmar Karlströmin säätiön lahjoittamat stipendit aktiivisuudesta ja siitä ettei meilläole poissa oloja.
Sen kunniaksi käytiin tänään päivällä pizzabuffassa syömässä ja oli erittäin hyvää.
Ja nytten illalla käytiin syömässä vähän iltapalaa tuolla anttooniossa.
Sielläkin oli oikein herkullista ja maittavaa ruokaa.

Erityiset kiitokset näistä ruokailuista menevät villen äidille ja isällä jotka nämä ateriat tarjosivat <3




Pastaa ja lohikastike,  mikä tehtiin ravintolassa tossa 13.11 perjantaina.


Eilen me leivottiin pipareita ja joulutorttuja.


Ja tähän loppuun että olen sitten 5.1-18.2. 2016 työssäoppimas muuralan lasilla ni sitten saatte sieltäkin jonkun näköisiä kuvia annoksista :)

Muistakaas myös antaa mielipiteenne tossa kyselyssä.

Ihanaa illan jatkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki asialliset kommentit ovat tervetulleita :)
Saa kysellä, kritisoida, kehua tai mitä ikinä mieleen tuleekaan :)