Select language

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Thaimaa


Meillä oli tänään koulussa thaimaa teema, joten tehtiin sen mukaista ruokaa :) 
Kattaus oli mielestäni hieno ja ruoka oli oikein hyvää ja hyvin onnistunutta :)
Itse tein tuon kurkuman makuinen keitetyn riisin.
Sen lisäksi meillä oli tonnikalasalaatti, nuudelikeitto, maustetut porsaan kyljykset, kookosvanuksa ja marinoitua kanaa :)
Ruoka ohjeet löytyvät alempaata, jos jokin näistä sai veden kielellesi. 
Ainoa mistä ei ole ohjetta on tuo kana :/ 



Kookosvanukas


Raaka-aineet:
4kpl kananmunaa
75g pehmeää vaaleanruskeaa sokeria
2 1/2 dl kookoamaitoa
1 dl vanilja-,  ruusu- tai jasmini uutetta.

Valmistus:

Kohta 1.
Kuumenna uuni 150 asteeseen. 
Vatkaa munat ja sokeri kulhossa tasaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon kookosmaito ja vanilja tai muu mausteuute.
Sekoita hyvin!.

Kohta 2.
Siivilöi seos ja annostele se annosvuokiin.

Kohta 3.
Nosta vuuat reunalliseen uunipannuun.
Kaada varovasti pannuun kuumaa vettä vuokien reunojen puoleen väliin saakka.


Kohta 4.
Kypsennä vanukkaat uunissa vesihauteessa 35-40 minuuttia tai kunnes ne ovat hyytyneet.
Tarkista kypsyys coctailtikulla.

Kohta 5.
Kumoa jäähtyneenä ja tarjoa hedelmä viipaleiden kera, koristele tomusokerilla ja mintun lehdillä.

Tonnikala salaatti 


Raaka-aineet:
Salaatin lehti 6kpl
Tonnikalaa öljyssä 150g
Sitruunaruohon Varsi 1kpl 
Sipuli 3kpl 
Tuore chili 2 kpl
Lime mehu 2rkl 
Suolaa 1tl
Kevät sipuli 1kpl 
Nuudelia 2 levyä

Valmistus:

Keitä nuudelit. Pilko kasvikset, sekoita kulhoon.
Lisää tonnikala lopuksi.

Kurkuman makuinen paistettu riisi

Raaka-aineet:
Öljyä 2 rkl
Sipulia 2 kpl
Porkkanaa 2 kpl
Kurkumaa 3 rkl
Riisii 250g
Soijakastike 3 tl
Chilijauhe 1 tl

Valmistus:
Valmista kasvis neste (0,5-1L vettä 15ml kasvisliemi jauhetta)
Kypsennä riisi ja porkkanat.
Kuumenna öljy ja paista sipuli ja porkkanat ja lisää lopuksi riisi ja mausteet.

Nuudelikeitto
Raaka-aineet:
Nuudeli 700g 
Kanasuikalei 600g
Sipuli 2 kpl
Paprikaa 2 kpl
Currya 5ml
Paprikajauhe 10 ml
Pippuri 3 ml
Tuore chili
Suolaa 6g
Papuja 200g
Vesi 1L

Valmistus:
Paista kanat, suikaloi vihannekset. 
Kiehauta vesi, lisää mausteet ja kanat ja lopuksi nuudelit.

Maustetut porsaan kyljykset:
Raaka-aineet:
Öljyä 2 rkl
Soijakastike 2rkl
Hunajaa 2rkl
Suolaa 1/2tl
Porsaan kyljyksiä 100g/per. Henkilö
Limeä 2kpl

Valmistus:
Sekoita soija,öljy,hunaja ja suola kulhossa.
Lisää kyljykset ja levitä marinaadi joka puolelle.


Tässä oli pari oikeen hyvää ruoka ohjetta :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki asialliset kommentit ovat tervetulleita :)
Saa kysellä, kritisoida, kehua tai mitä ikinä mieleen tuleekaan :)